Liikunnan ilo

Nyt mä löysin sen. Kadonneen liikunnan ilon nimittäin. Olen käynyt lenkillä, olen käynyt suunnistamassa mutta en oikein tiedä miksi. Se on ollut tapa ja on hyvä harrastaa liikuntaa, mutta en oikeastaan ole vähään aikaan muistanut miksi. Lenkki on lenkki, hölkkäilen sen 4,5km joka minun peruslenkkini on, toisinaan nopeammin toisinaan hitaammin, toisinaan kärsin siitepölystä, toisinaan polvikivuista ja toisinaan nilkkasärystä. Joskus ei ole mitään ongelmaa. Mutta fiilis ei ole ollut lenkin jälkeen mahtava, ei välttämättä edes parempi kuin lenkille lähtiessä.

Oikeastaan mä en edes tajunnut sitä kun vasta eilen. Eilen tuntui oikeasti mahtavalta, kun mä lenkin jälkeen lyyhistyin meidän takapihan nurmikolle venyttelemään. Siinä istuessa tuli sellainen valtavan kuuma olo, joka tulee aina kun lihakset ovat lämpimät ja pysähtyy paikkaan jossa ei tuule tai ole mitään muutakaan viilentävää. Ja viimeistään siinä vaiheessa kun jalat tuntuivat olevan ihan poikki, ja oli pakko istua suihkun lattialle kun en jaksanut seistä, oli olo mahtava.

(Ihan selitelläkseni, ei mun jalkani pelkästään 5km lenkistä tullut niin väsyneeksi etten jaksanut seistä, oli siinä muutakin).

Ehkä se on tämä ilma. Mä vaan olen kesä-ihmisiä.

5,856

Nyt se on ohi. 1500 metriä juostu liikunnan opettajan valvovan silmän alla. En päässyt ihan tavoitteisiini ja syitä siihen voisin listata useita: liian suuret tavoitteet, liian aikainen kellonaika, siitepölykausi…

Mä en ole aamuihminen. Herääminen aamulla on kyllä helppoa, mutta lenkille en pääse. Ne muutamat kerrat kun olen kokeillut, minulle tulee aina paha ole muutaman sadan metrin jälkeen, kestävyys on huono ja juoksu ei suju. Ja nyt piti jousta jo vähän aamukahdeksan jälkeen. Ja se siitepöly, sattuu kurkkuun ja vaikeuttaa hengittämistä. Tuossa tonnivitosessakin kun on tehokkaalla hapenotolla joku osuus.

Jos näitten selittelyjen jälkeen siihen aikaani: 8 minuuttia 47 sekuntia. Kilometriaikana siis joku 5:50, ei mikään hirveän loistava. Mutta mä sentään juoksin. Liikunnanopettajia tarjosi esimerkiksi kovasta rasitusastmasta kärsiville vaihtoehtona jotain kävelytestiä, missä kävellään 2km ja mittaillaan sykkeitä ja jotain. Ja sitten yllättäen meidän liikunnan ryhmästä joku kolmasosa kärsi juoksemista estävistä vammoista. Varmasti.

Juoksemisen jälkeen pelattiin pesistä. Itse heiluin kotipesässä lukkarina. EI se ihan täysin putkeen mennyt, mutta siihen verrattuna kuinka kauan viime pelistä oli, meni se ihan hyvin. Sain useimmiten kiinni kotipesän suuntaan tulevat heitot ja suurin osa syötöistä oli tarpeeksi korkeita ja suoria. Pesille heitot eivät olleet ihan täydellisiä, mutta ei se mitään. Kukaan muu ei suostunut lukkariksi, niin saivat tyytyä sitten tähän.

Ainiin, ainoastaan yksi niistä, jotka eivät voineet juosta tonnivitosessa, ei voinut juosta myöskään pesiksessä. Muilta sujui hyvin.

Voittajafiilis

Tänään on hyviä fiiliksiä jaettavana! Minusta on pitkään tuntunut, että kunto jumittaa paikallaan, eikä kestävyys ole parantunut melkein yhtään koko kevään aikana huolimatta harjoittelun määrästä.

Ei enää! Vihdoin mä pääsin yli siitä jumituksesta. Tänään menin koulun jälkeen lenkille ja hölkkäsin pidempään kun olen ikinä ennen hölkännyt. Siis ihan oikeasti ikinä ennen elämässäni. Mahtava tunne.

Ajattelin, että hölkkäilen sen saman 4,5km mitä aina ja yritän selviytyä siitä, vaikka reidet tuntuivat kipeältä jo lähtiessä. Kipu kuitenkin katosi parin sadan metrin jälkeen ja sen jälkeen kulki. Ensin tulin sen suunnittelemani matkan, mutta kun ei vielä tuntunut raskaalta jaloissa eikä keuhkoissa niin päätin jatkaa kotiin saakka. Ja kotikadun päässä ei tuntunut vieläkään kovin raskaalta niin päätin jatkaa talon ohi eteenpäin ja kääntää ympäri muutaman parin sadan metrin päässä, ottaen vaikkapa puoli kilometriä lisää. Juoksin sitten yhden metsätien päästä päähän ja takaisin ja loppujen lopuksi matkaa kertyi lähemmäs 6,5km. Siis 6500 metriä! Olisi sittenkin pitänyt ilmoittautua tämän kuun lopussa juostavalle Salon Seiskalle.

Ihan ohimennen tähän loppuun, mulla on kyllä tarkoitus säätää blogin ulkoasua vähän omaperäisemmäksi, ei vaan ikinä tunnu olevan aikaa tietokoneen edessä istumiselle. Ehkä se pääsee vielä seuraavaksi sadepäivän aktiviteetiksi?

Kauden avaus

Suunnistuskausi avattu! Reitti oli kyllä lyhin tarjolla oleva ja senkin menin suurimmaksi osaksi kävellen, kun ajattelin kartanluvun olevan taas ruosteessa talven jälkeen, mutta kuitenkin. Ihan hyvin meni, ei tullut suuria hakemisia ja maaliin radan yhdeksäntenä. Yllättävän hyvin verrattuna vauhtiin, lähtijöitä kuitenkin lähemmäs 50. Loppusuoralla vasta päätin ottaa kilpaa ajan kanssa ja siitä toisiksi nopein väliaika. Kyllä näitä sijoituksia voi vähän juhlia, vaikka ei tästä nyt mitään tuloskeskeistä pitänytkään tulla.

Olen pääsiäisen viettänyt ulkona auringonpaisteesta nauttien. Menen jotenkin ihan sekaisin keväästä, joka kerta kun jossain lentää perhonen, on se pakko ilmoittaa ääneen ja hymyilyttää koko ajan. Leskenlehdetkin näyttävät kauniilta kukkasilta mansikkamaassa. Lauantaina kävin pyöräilemässä ja sunnuntaina hankin hyötyliikuntaa haravoimalla. Sen lisäksi haastoin perheen sulkapalloturnaukseen, viritin pihalle verkonkin ja kaikkea. Tuli siinä tosin taas todetuksi, että mailapelit eivät ole ihan minua, muutenkin pitkähköt raajat ja sitten pitäisi vielä onnistua hallitsemaan mailaa käden jatkona. Olin meinaan perheen huonoin. Mutta eipä se mitään, otin häviön takaisin voittamalla ne tänään rasteilla.

Lama-kausi

Eipä ole viimeaikoina postauksia sadellut ja nytkin tulee vain tälläinen tynkä. Se johtui siitä, että liikunnan parissa on noussut korkeintaan negatiivisia tunteita. En ole jaksanut juosta tarpeeksi kovaa, tai maha on ollut täynnä ja olo raskas ja vaikka mitä. Lauantaina oli ihan jees pyörälenkki, mutta ei siitäkään sen enempää sanottavaa. Ihan jees, mutta en nyt tiedä oliko mitenkään erikoinen. Sää oli hyvä, vauhtikin oli kohtalainen ja ihan mukavaa se. Perhosia näkyi.

Tänään kuitenkin pääsin vihdoin lenkille jossa oli jotakin oikeasti hehkutettavaa. Vauhti oli hyvä ja vaikka matka oli melko lyhyt, niin silti tuli hyvä fiilis. Valoi hiukan uskoa siihen, että tonnivitonen menee ihan hyvin tossa kolmen viikon päästä.

Koululiikunnan tasa-arvo?

Voisiko joku kertoa, miksi tyttöjen koululiikunta on täynnä tanssillisia jumppia, jumppia, aerobiceja ja tanssimista? Ja miksi pojilla ei ole mitään edellä mainituista kertaakaan? Ja miksi liikunnat jaotellaan tyttöjen ja poikien liikuntoihin, minä ainakin olisin paljon mieluummin poikien liikunnassa, ihan sama vaikka siellä mukamas lähemmän satakiloiset täyttä lihasta olevat jääkiekkoilijat taklaisivat kentän laitoja vasten ja hitaimmat joutuvat punnertamaan muitten katsoessa vieressä. Minulla ei ole enää nykyään pätkääkään koreograafista muistia, kun olen vuosia uskotellut itselleni, että olen liian vapaa sielu ennalta sovittuihin koreografioihin. Tai okei, en minä oikeasti ole näin uskotellut, en vaan jaksa käydä missään ryhmäliikuntatunneilla, niin kuviot eivät vaan pysy päässä. Joskus olen tansseja harrastanutkin, silloin tätä ongelmaa ei ollut. Mutta se alkuperäinen aihe, miksi? Miksi ollaan muka niin tasa-arvoisia, ja silti liikunnoissa on ihan oikeasti valtava ero.

Tähän pohtimiseen johti maanantaina liikuntatunnilla harrastettu step-aerobic ja se, että opettaja julkisti, että kevään toiveliikuntatunnilla on jotakin zumbaa tai latinalaisia tansseja. About puolet ryhmästä oli kuulemma toivonut jotakin tanssimista, niin sitä sitten. Ei voinut olla naama venähtämättä, siis ihan oikeasti me jopa haluamme näitä tansseja ja mitä lie? Kyllähän ne silloin tällöin voi ihan jees olla, mutta ei vaan jaksaisi aina. Koko kevään liikuntakerroille ei mahtunut koripalloa eikä suunnistusta (ne minun vahvat lajini), mutta niitä tansseja ja jumppia kyllä viikoittain. Ärsyttää vaan, kun tekisi mieli näyttää aktiiviselta tunneilla, jotta saa hyviä numeroja, mutta se on hiukan hankalaa kun sekoaa pari kertaa minuutissa ja joutuu pysähtymään katsomaan opettajan jalkoja, että mitä tässä nyt tapahtuikaan.

No jos ei nyt ihan valitukseksi tämä mene, niin lopetetaan tämä valitus. Oli meillä eilisen tunnin lopuksi lihaskuntotreenausta, nyt lievästi tuntuu rintalihaksissa, jos käsiä taivuttaa taaksepäin. Pohkeet sen sijaan ovat taas aivan jumissa. Eikä ihan hirveästi auttanut se, että pakko oli taas päästä tänään lenkille. En kyllä hölkännyt kuin puolitoista ja toisen saman verran kävelin. Yhtä pitkää ylämäkeä hölkätessä mietin, että onko tässä nyt mitään järkeä, vai pitäisikö vain luovuttaa. En luovuttanut ja sen taas huomaa pohkeissa. Fiilis on silti hyvä.

Illalla kävin vielä pyöräilemässä, ensimmäistä kertaa vuoteen. Muistan miten vuosi sitten teki tuskaa pyöräillä joku 7-8km. Reidet olivat ihan poikki ja olo nääntynyt. Ei nyt. Melko helposti meni joku 15km, jossain ylämäissä vähän reidet hetkellisesti väsyivät. Kyllä toi juokseminen ja pyöräily käyttää näköjään jonkun verran samoja lihaksia. Pohkeita ei pyöräily kyllä jumitannut yhtään samalla tavalla, sitä voisikin pitää vaihtoehtona hölkkäilylle, kun pohkeet vetävät taas jumiin.