Eilen oli liikuntatunnilla lihaskuntotreenausta piirissä. Tänään on sitten ollut vatsalihakset, pakarat ja pohkeet kipeinä. Minä kyllä pidän tämän tyylisestä kivusta, ainakin tietää tehneensä jotain. Tiedän kyllä, että kun lihakset kipeytyvät, niin ne ovat menneet maitohapoille, eikä ole venytelty ja palauteltu kunnolla, mutta silti se tunne, että tietää antaneensa kaikkensa, on aika makea.
Minulla on oikeastaan olleet pohkeet vähän jäykät jo pari viikkoa, jostain kumman syystä. Epäilen syyksi pitkiä loivia ylämäkiä (ja huonoja pohjelihaksia), jotka sijaitsevat normaalin lenkkini varrella. Nyt eilisen lihaskunnon jälkeen ne ovat oikeasti jäykät, ja tuntuu, ettei mikään määrä venyttelyä auta (tai auttaisi ehkä, ellei kyllästyisi venyttelyyn parissa minuutissa). Silti piti tänään päästä lenkille. Lenkkeily on minusta todella stressiä poistavaa ja rentouttavaa, ja olin tulla lähes hulluksi kun viimeksi oli tultu käytyä lenkillä joskus reilu viikko sitten. Tuntuu vähän typerältä valittaa siitä, ettei ole päässyt lenkille viikkoon, mutta jokainen juoksija (tai hölkkäilijä) varmasti tietää, kuinka raastavaa on istua kotisohvalla, jos ei ole päässyt polulle moneen päivään.
Pohkeet ovat kyllä varmasti huomenna entistäkin kipeämmät. No on niillä taas pari päivää aikaa toipua. Ehkä sunnuntaina edessä seuraava lenkki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti