Kauden avaus

Suunnistuskausi avattu! Reitti oli kyllä lyhin tarjolla oleva ja senkin menin suurimmaksi osaksi kävellen, kun ajattelin kartanluvun olevan taas ruosteessa talven jälkeen, mutta kuitenkin. Ihan hyvin meni, ei tullut suuria hakemisia ja maaliin radan yhdeksäntenä. Yllättävän hyvin verrattuna vauhtiin, lähtijöitä kuitenkin lähemmäs 50. Loppusuoralla vasta päätin ottaa kilpaa ajan kanssa ja siitä toisiksi nopein väliaika. Kyllä näitä sijoituksia voi vähän juhlia, vaikka ei tästä nyt mitään tuloskeskeistä pitänytkään tulla.

Olen pääsiäisen viettänyt ulkona auringonpaisteesta nauttien. Menen jotenkin ihan sekaisin keväästä, joka kerta kun jossain lentää perhonen, on se pakko ilmoittaa ääneen ja hymyilyttää koko ajan. Leskenlehdetkin näyttävät kauniilta kukkasilta mansikkamaassa. Lauantaina kävin pyöräilemässä ja sunnuntaina hankin hyötyliikuntaa haravoimalla. Sen lisäksi haastoin perheen sulkapalloturnaukseen, viritin pihalle verkonkin ja kaikkea. Tuli siinä tosin taas todetuksi, että mailapelit eivät ole ihan minua, muutenkin pitkähköt raajat ja sitten pitäisi vielä onnistua hallitsemaan mailaa käden jatkona. Olin meinaan perheen huonoin. Mutta eipä se mitään, otin häviön takaisin voittamalla ne tänään rasteilla.

Lama-kausi

Eipä ole viimeaikoina postauksia sadellut ja nytkin tulee vain tälläinen tynkä. Se johtui siitä, että liikunnan parissa on noussut korkeintaan negatiivisia tunteita. En ole jaksanut juosta tarpeeksi kovaa, tai maha on ollut täynnä ja olo raskas ja vaikka mitä. Lauantaina oli ihan jees pyörälenkki, mutta ei siitäkään sen enempää sanottavaa. Ihan jees, mutta en nyt tiedä oliko mitenkään erikoinen. Sää oli hyvä, vauhtikin oli kohtalainen ja ihan mukavaa se. Perhosia näkyi.

Tänään kuitenkin pääsin vihdoin lenkille jossa oli jotakin oikeasti hehkutettavaa. Vauhti oli hyvä ja vaikka matka oli melko lyhyt, niin silti tuli hyvä fiilis. Valoi hiukan uskoa siihen, että tonnivitonen menee ihan hyvin tossa kolmen viikon päästä.

Koululiikunnan tasa-arvo?

Voisiko joku kertoa, miksi tyttöjen koululiikunta on täynnä tanssillisia jumppia, jumppia, aerobiceja ja tanssimista? Ja miksi pojilla ei ole mitään edellä mainituista kertaakaan? Ja miksi liikunnat jaotellaan tyttöjen ja poikien liikuntoihin, minä ainakin olisin paljon mieluummin poikien liikunnassa, ihan sama vaikka siellä mukamas lähemmän satakiloiset täyttä lihasta olevat jääkiekkoilijat taklaisivat kentän laitoja vasten ja hitaimmat joutuvat punnertamaan muitten katsoessa vieressä. Minulla ei ole enää nykyään pätkääkään koreograafista muistia, kun olen vuosia uskotellut itselleni, että olen liian vapaa sielu ennalta sovittuihin koreografioihin. Tai okei, en minä oikeasti ole näin uskotellut, en vaan jaksa käydä missään ryhmäliikuntatunneilla, niin kuviot eivät vaan pysy päässä. Joskus olen tansseja harrastanutkin, silloin tätä ongelmaa ei ollut. Mutta se alkuperäinen aihe, miksi? Miksi ollaan muka niin tasa-arvoisia, ja silti liikunnoissa on ihan oikeasti valtava ero.

Tähän pohtimiseen johti maanantaina liikuntatunnilla harrastettu step-aerobic ja se, että opettaja julkisti, että kevään toiveliikuntatunnilla on jotakin zumbaa tai latinalaisia tansseja. About puolet ryhmästä oli kuulemma toivonut jotakin tanssimista, niin sitä sitten. Ei voinut olla naama venähtämättä, siis ihan oikeasti me jopa haluamme näitä tansseja ja mitä lie? Kyllähän ne silloin tällöin voi ihan jees olla, mutta ei vaan jaksaisi aina. Koko kevään liikuntakerroille ei mahtunut koripalloa eikä suunnistusta (ne minun vahvat lajini), mutta niitä tansseja ja jumppia kyllä viikoittain. Ärsyttää vaan, kun tekisi mieli näyttää aktiiviselta tunneilla, jotta saa hyviä numeroja, mutta se on hiukan hankalaa kun sekoaa pari kertaa minuutissa ja joutuu pysähtymään katsomaan opettajan jalkoja, että mitä tässä nyt tapahtuikaan.

No jos ei nyt ihan valitukseksi tämä mene, niin lopetetaan tämä valitus. Oli meillä eilisen tunnin lopuksi lihaskuntotreenausta, nyt lievästi tuntuu rintalihaksissa, jos käsiä taivuttaa taaksepäin. Pohkeet sen sijaan ovat taas aivan jumissa. Eikä ihan hirveästi auttanut se, että pakko oli taas päästä tänään lenkille. En kyllä hölkännyt kuin puolitoista ja toisen saman verran kävelin. Yhtä pitkää ylämäkeä hölkätessä mietin, että onko tässä nyt mitään järkeä, vai pitäisikö vain luovuttaa. En luovuttanut ja sen taas huomaa pohkeissa. Fiilis on silti hyvä.

Illalla kävin vielä pyöräilemässä, ensimmäistä kertaa vuoteen. Muistan miten vuosi sitten teki tuskaa pyöräillä joku 7-8km. Reidet olivat ihan poikki ja olo nääntynyt. Ei nyt. Melko helposti meni joku 15km, jossain ylämäissä vähän reidet hetkellisesti väsyivät. Kyllä toi juokseminen ja pyöräily käyttää näköjään jonkun verran samoja lihaksia. Pohkeita ei pyöräily kyllä jumitannut yhtään samalla tavalla, sitä voisikin pitää vaihtoehtona hölkkäilylle, kun pohkeet vetävät taas jumiin.

Onnellisena keväässä

Ihana ilma on ollut koko viikonlopun! Olen ihan kesäfiiliksissä, valtavasti energiaa ja tekee taas mieli tehdä vaikka ja mitä. Ei nyt kiinnitetä huomiota siihen, että tuulee aivan hitosti, lämpötila on jotain muutama astetta ja huomenaamuksi luvattu pientä lumisadetta, kyllä se kevät on.

Viikonlopun aikana kävin pariin kertaan jopa lenkillä, vaikka normaalisti lauantai pyhitetään levolle. Tosin se lauantain lenkki sijoittui vaan pari tuntia (raskaan) ruokailun jälkeen, ja ei siitä mitään tullut. Hölkkäiltiin puolisen kilometriä ja sitten käveltiin. Lenkkiseura halusi jostain syystä juosta lyhyitä nopeita intervalleja ja ai että kylkeen pisti, ei me niitä montaa juostu. Käveltiin vaan muutama kilometri ja tankattiin auringonpaistetta, että selviää taas pilvisten päivien yli. Ja sitten tultiin kotiin syömään suklaapaahtovanukasta ja vaniljajäätelöä. Oi onnea.

Tänään kävin hölkkäilemässä sellaiset 4,4km. Lenkin alussa tuntui ihan nihkeältä, oikeastaan olisi tehnyt mieli luovuttaa jo ennen kuin lähdinkään. Mahaan sattui jo vaatteita vaihtaessa, mutta päätin unohtaa sen ja mennä vaan. Jotain psykologista se varmaan olikin, koska se katosi jo ennen kuin olin ehtinyt postilaatikolle saakka kävellä. Hölkkään nostaessa vauhdin hengästytti ja tuntui raskaalta. Tuntui raskaalta vielä kahden ja kolmenkin kilometrin jälkeen, mutta viimeinen kilometri tuntui jo paljon mukavammalta. Paitsi, että jaloissa alkoi tuntua, kun pohja oli vaihtunut asvaltiksi, niin luovutin yhden mäen alle. Sitä paitsi olin tyytyväinen tuohonkin. Oli tuntunut, että kunto junnaa taas ihan paikallaan, ja matkat jää sinne kolmeen, vaikka pitäisi mennä enemmän. Nyt meni se neljä puolikas suht helposti (lopussa, ei niitä alkuvaikeuksia nyt lasketa fiilistä pilaamaan) niin olo on hyvä. Tästä vaan nostamaan.

Hölkkäilyjä

Minun piti julkaista tämä postaus jo 5. päivä, mutta oli jostain syystä jäänyt valmiina koneelle julkaisematta, huomasin asian vasta tänään. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, joten nyt sitten. Lopussa vielä pieni tänään tehty lisäys.

Tässä olen ehtinyt taas pari lenkkiä käydä hölkkäilemässä, eilen liikuntatunnilla ja tänään koulun jälkeen.

Eilen parin kaverin kanssa liikuntatunnilla hölkättiin nelisen kilometriä ja käveltiin hiukan päälle. Oli ihan hauskaa hölkätä välillä seurassakin, vaikka kyllä silti valitsen yksin lenkkeilyn. Hetkittäin satoi aika kovinkin, mutta eihän siihenkään kiinnittänyt mitään huomiota, päinvastoin, oli vain virkistävää. Oikeastaan aloin ihmettelemään, miksen käy useammin lenkillä sateella. Normaalisti kun sataa niin jotenkin vain jää kotisohvalle katsomaan televisiota, mutta eiköhän liikunnalla nyt kuitenkin tulisi parempi fiilis.

Tänään kävin heittämässä hiukan reilun neljän kilometrin lenkin, jotain 4,4 km se kai on. Kaunis oli auringonpaiste, jätin hanskat ja piponkin kotiin, kun tuntui niin lämpimältä (oikeasti en jättänyt kotiin, mutta tuntui niin ylivarustelulta jo postilaatikon kohdalla, että jätin ne sinne ja otin uudestaan mukaan kotiin palatessa). Alkaa usko pikkuhiljaa palautua siihen, että ehkä ne kevät ja kesä sieltä sittenkin tulevat. Ihan oikeasti epäilin sitä jo hetken kun ulkona on lunta ja koko ajan tuli lisää. Vieläkin kyllä takapihalle katsomalla saa sen kesän katoamaan aika kauas, se on niin puitten varjossa, ettei lumi ole sulanut vielä yhtään. Hirveä hinku mennä tekemään kaikkea kun aurinko paistaa. Tekisi mieli mennä pelaamaan jalkapalloa ja pesäpalloa ja tennistä ja ihan kaikkea, hengata vaan kaikki aika ulkona. Enkä muuten edes harrasta mitään noista lajeista. Mutta oikeasti kyllä turha unelmoida mistään vaihtoehtoisista lajeista nyt, koska vaikka ei huomioida sitä, että tenniskenttiä ei ole vielä avattu ja jalkapallokentätkin ovat vielä joko a)ihan lumessa tai b)kuraiset juuri sulavan lumen alla, niin huomenna alkaa koeviikko, ja seuraavan viikon saa viettää kirjoja tuijotellen.

Ja tänään oli sitten ohjelmassa luistelua, alkutunnista muodostelmaluistelua ja lopputunnista taas jääpalloa. Harmi vaan, että meidän liikuntaryhmä oli ehkä hiukan liian iso muodostelmaluisteluun. Kun kaukalossa lähemmäs kolmekymmentä ihmistä vetää epätasaisessa rivissä epätahtiin ei lopputulos ollut ihan samanlainen kuin oikeilla muodostelmaluistelijoilla. Yritys hyvä kuitenkin. Harmi vain, että jono oli paikoin niin tiivis, että käsiä ei pystynyt pitämään suorana ja tuli todella epämukavia asentoja kun käsi taittuu olkapäästä taaksepäin. No, tulipa sekin laji testattua.