Minun piti julkaista tämä postaus jo 5. päivä, mutta oli jostain syystä jäänyt valmiina koneelle julkaisematta, huomasin asian vasta tänään. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, joten nyt sitten. Lopussa vielä pieni tänään tehty lisäys.
Tässä olen ehtinyt taas pari lenkkiä käydä hölkkäilemässä, eilen liikuntatunnilla ja tänään koulun jälkeen.
Eilen parin kaverin kanssa liikuntatunnilla hölkättiin nelisen kilometriä ja käveltiin hiukan päälle. Oli ihan hauskaa hölkätä välillä seurassakin, vaikka kyllä silti valitsen yksin lenkkeilyn. Hetkittäin satoi aika kovinkin, mutta eihän siihenkään kiinnittänyt mitään huomiota, päinvastoin, oli vain virkistävää. Oikeastaan aloin ihmettelemään, miksen käy useammin lenkillä sateella. Normaalisti kun sataa niin jotenkin vain jää kotisohvalle katsomaan televisiota, mutta eiköhän liikunnalla nyt kuitenkin tulisi parempi fiilis.
Tänään kävin heittämässä hiukan reilun neljän kilometrin lenkin, jotain 4,4 km se kai on. Kaunis oli auringonpaiste, jätin hanskat ja piponkin kotiin, kun tuntui niin lämpimältä (oikeasti en jättänyt kotiin, mutta tuntui niin ylivarustelulta jo postilaatikon kohdalla, että jätin ne sinne ja otin uudestaan mukaan kotiin palatessa). Alkaa usko pikkuhiljaa palautua siihen, että ehkä ne kevät ja kesä sieltä sittenkin tulevat. Ihan oikeasti epäilin sitä jo hetken kun ulkona on lunta ja koko ajan tuli lisää. Vieläkin kyllä takapihalle katsomalla saa sen kesän katoamaan aika kauas, se on niin puitten varjossa, ettei lumi ole sulanut vielä yhtään. Hirveä hinku mennä tekemään kaikkea kun aurinko paistaa. Tekisi mieli mennä pelaamaan jalkapalloa ja pesäpalloa ja tennistä ja ihan kaikkea, hengata vaan kaikki aika ulkona. Enkä muuten edes harrasta mitään noista lajeista. Mutta oikeasti kyllä turha unelmoida mistään vaihtoehtoisista lajeista nyt, koska vaikka ei huomioida sitä, että tenniskenttiä ei ole vielä avattu ja jalkapallokentätkin ovat vielä joko a)ihan lumessa tai b)kuraiset juuri sulavan lumen alla, niin huomenna alkaa koeviikko, ja seuraavan viikon saa viettää kirjoja tuijotellen.
Ja tänään oli sitten ohjelmassa luistelua, alkutunnista muodostelmaluistelua ja lopputunnista taas jääpalloa. Harmi vaan, että meidän liikuntaryhmä oli ehkä hiukan liian iso muodostelmaluisteluun. Kun kaukalossa lähemmäs kolmekymmentä ihmistä vetää epätasaisessa rivissä epätahtiin ei lopputulos ollut ihan samanlainen kuin oikeilla muodostelmaluistelijoilla. Yritys hyvä kuitenkin. Harmi vain, että jono oli paikoin niin tiivis, että käsiä ei pystynyt pitämään suorana ja tuli todella epämukavia asentoja kun käsi taittuu olkapäästä taaksepäin. No, tulipa sekin laji testattua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti