Voisiko joku kertoa, miksi tyttöjen koululiikunta on täynnä tanssillisia jumppia, jumppia, aerobiceja ja tanssimista? Ja miksi pojilla ei ole mitään edellä mainituista kertaakaan? Ja miksi liikunnat jaotellaan tyttöjen ja poikien liikuntoihin, minä ainakin olisin paljon mieluummin poikien liikunnassa, ihan sama vaikka siellä mukamas lähemmän satakiloiset täyttä lihasta olevat jääkiekkoilijat taklaisivat kentän laitoja vasten ja hitaimmat joutuvat punnertamaan muitten katsoessa vieressä. Minulla ei ole enää nykyään pätkääkään koreograafista muistia, kun olen vuosia uskotellut itselleni, että olen liian vapaa sielu ennalta sovittuihin koreografioihin. Tai okei, en minä oikeasti ole näin uskotellut, en vaan jaksa käydä missään ryhmäliikuntatunneilla, niin kuviot eivät vaan pysy päässä. Joskus olen tansseja harrastanutkin, silloin tätä ongelmaa ei ollut. Mutta se alkuperäinen aihe, miksi? Miksi ollaan muka niin tasa-arvoisia, ja silti liikunnoissa on ihan oikeasti valtava ero.
Tähän pohtimiseen johti maanantaina liikuntatunnilla harrastettu step-aerobic ja se, että opettaja julkisti, että kevään toiveliikuntatunnilla on jotakin zumbaa tai latinalaisia tansseja. About puolet ryhmästä oli kuulemma toivonut jotakin tanssimista, niin sitä sitten. Ei voinut olla naama venähtämättä, siis ihan oikeasti me jopa haluamme näitä tansseja ja mitä lie? Kyllähän ne silloin tällöin voi ihan jees olla, mutta ei vaan jaksaisi aina. Koko kevään liikuntakerroille ei mahtunut koripalloa eikä suunnistusta (ne minun vahvat lajini), mutta niitä tansseja ja jumppia kyllä viikoittain. Ärsyttää vaan, kun tekisi mieli näyttää aktiiviselta tunneilla, jotta saa hyviä numeroja, mutta se on hiukan hankalaa kun sekoaa pari kertaa minuutissa ja joutuu pysähtymään katsomaan opettajan jalkoja, että mitä tässä nyt tapahtuikaan.
No jos ei nyt ihan valitukseksi tämä mene, niin lopetetaan tämä valitus. Oli meillä eilisen tunnin lopuksi lihaskuntotreenausta, nyt lievästi tuntuu rintalihaksissa, jos käsiä taivuttaa taaksepäin. Pohkeet sen sijaan ovat taas aivan jumissa. Eikä ihan hirveästi auttanut se, että pakko oli taas päästä tänään lenkille. En kyllä hölkännyt kuin puolitoista ja toisen saman verran kävelin. Yhtä pitkää ylämäkeä hölkätessä mietin, että onko tässä nyt mitään järkeä, vai pitäisikö vain luovuttaa. En luovuttanut ja sen taas huomaa pohkeissa. Fiilis on silti hyvä.
Illalla kävin vielä pyöräilemässä, ensimmäistä kertaa vuoteen. Muistan miten vuosi sitten teki tuskaa pyöräillä joku 7-8km. Reidet olivat ihan poikki ja olo nääntynyt. Ei nyt. Melko helposti meni joku 15km, jossain ylämäissä vähän reidet hetkellisesti väsyivät. Kyllä toi juokseminen ja pyöräily käyttää näköjään jonkun verran samoja lihaksia. Pohkeita ei pyöräily kyllä jumitannut yhtään samalla tavalla, sitä voisikin pitää vaihtoehtona hölkkäilylle, kun pohkeet vetävät taas jumiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti