sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Onnellisena keväässä

Ihana ilma on ollut koko viikonlopun! Olen ihan kesäfiiliksissä, valtavasti energiaa ja tekee taas mieli tehdä vaikka ja mitä. Ei nyt kiinnitetä huomiota siihen, että tuulee aivan hitosti, lämpötila on jotain muutama astetta ja huomenaamuksi luvattu pientä lumisadetta, kyllä se kevät on.

Viikonlopun aikana kävin pariin kertaan jopa lenkillä, vaikka normaalisti lauantai pyhitetään levolle. Tosin se lauantain lenkki sijoittui vaan pari tuntia (raskaan) ruokailun jälkeen, ja ei siitä mitään tullut. Hölkkäiltiin puolisen kilometriä ja sitten käveltiin. Lenkkiseura halusi jostain syystä juosta lyhyitä nopeita intervalleja ja ai että kylkeen pisti, ei me niitä montaa juostu. Käveltiin vaan muutama kilometri ja tankattiin auringonpaistetta, että selviää taas pilvisten päivien yli. Ja sitten tultiin kotiin syömään suklaapaahtovanukasta ja vaniljajäätelöä. Oi onnea.

Tänään kävin hölkkäilemässä sellaiset 4,4km. Lenkin alussa tuntui ihan nihkeältä, oikeastaan olisi tehnyt mieli luovuttaa jo ennen kuin lähdinkään. Mahaan sattui jo vaatteita vaihtaessa, mutta päätin unohtaa sen ja mennä vaan. Jotain psykologista se varmaan olikin, koska se katosi jo ennen kuin olin ehtinyt postilaatikolle saakka kävellä. Hölkkään nostaessa vauhdin hengästytti ja tuntui raskaalta. Tuntui raskaalta vielä kahden ja kolmenkin kilometrin jälkeen, mutta viimeinen kilometri tuntui jo paljon mukavammalta. Paitsi, että jaloissa alkoi tuntua, kun pohja oli vaihtunut asvaltiksi, niin luovutin yhden mäen alle. Sitä paitsi olin tyytyväinen tuohonkin. Oli tuntunut, että kunto junnaa taas ihan paikallaan, ja matkat jää sinne kolmeen, vaikka pitäisi mennä enemmän. Nyt meni se neljä puolikas suht helposti (lopussa, ei niitä alkuvaikeuksia nyt lasketa fiilistä pilaamaan) niin olo on hyvä. Tästä vaan nostamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti