Nyt mä löysin sen. Kadonneen liikunnan ilon nimittäin. Olen käynyt lenkillä, olen käynyt suunnistamassa mutta en oikein tiedä miksi. Se on ollut tapa ja on hyvä harrastaa liikuntaa, mutta en oikeastaan ole vähään aikaan muistanut miksi. Lenkki on lenkki, hölkkäilen sen 4,5km joka minun peruslenkkini on, toisinaan nopeammin toisinaan hitaammin, toisinaan kärsin siitepölystä, toisinaan polvikivuista ja toisinaan nilkkasärystä. Joskus ei ole mitään ongelmaa. Mutta fiilis ei ole ollut lenkin jälkeen mahtava, ei välttämättä edes parempi kuin lenkille lähtiessä.
Oikeastaan mä en edes tajunnut sitä kun vasta eilen. Eilen tuntui oikeasti mahtavalta, kun mä lenkin jälkeen lyyhistyin meidän takapihan nurmikolle venyttelemään. Siinä istuessa tuli sellainen valtavan kuuma olo, joka tulee aina kun lihakset ovat lämpimät ja pysähtyy paikkaan jossa ei tuule tai ole mitään muutakaan viilentävää. Ja viimeistään siinä vaiheessa kun jalat tuntuivat olevan ihan poikki, ja oli pakko istua suihkun lattialle kun en jaksanut seistä, oli olo mahtava.
(Ihan selitelläkseni, ei mun jalkani pelkästään 5km lenkistä tullut niin väsyneeksi etten jaksanut seistä, oli siinä muutakin).
Ehkä se on tämä ilma. Mä vaan olen kesä-ihmisiä.
