Kävin eilen
suunnistamassa mäki-intervalleja, about kilometrin mittaisia. Seuralla oli
harjoituspäivä ja ne olivat iltapäivän ohjelmassa. Systeemi siis oli se, että
otettiin viestityylinen yhteislähtö ja siitä kaikki lähtivät ekalle radalle,
joka koostui lähdön lisäksi kolmesta rastista. Nopeimmat jäivät odottelemaan kolmoselle
muutamaksi minuutiksi, jonka jälkeen lähtivät kävelemään seuraavalle lähdölle.
Meidän seurasta ei yhtäkään huippu-urheilijaa löydy (no kaksimetrinen
kilometrikoipinen maratoonari löytyy) ja silti mä onnistuin jäämään kilometrin
matkalla just sen verran, että saavuin kolmoselle kun aikaisemmin tulleet
olivat just lähdössä seuraavaan paikkaan. Kilometrin matkalla sellaiset 3
minuuttia tappiota. Nojaa.
Okei, osa
mun ajasta paloi siihen, kun seisoin metrin päässä rastista, enkä nähnyt sen
merkkiä. Oikeastikin menin kyllä sivusta ohi ja takaisin palatessani luulin rastipistettä jyrkänteeksi, tarkemmalla katsomisella se taisikin olla nenä. Tätä se teettää kun on kultakalan keskittymiskyky. Siinä ihmetellessä huutelin lähestyvälle isälleni, että missä se rasti on, eikö sen tässä
pitäisi olla ja se huusi takaisin, että siinähän se on katajassa. Rasteja ei
meinaan oltu merkitty perinteiseen tapaan rastilipuilla, vaan puihin oli
sidottu vaan valkoisia muovinauhoja, enkä mä nyt sellaisia voinut nähdä.